Ottelut

 

Pyrimme rakentamaan tästä kaudesta lähtien ottelutapahtuman niin että se hivelee, jokaista aistia kun hallille saavut. Hallin parkkipaikalla on riittävästi parkkitilaa viime kausiin verrattuna, joten pysäköinti käy vaivatta vähän heikommallakin kelillä! 

Hajuaisti:

Monitoimitaloon astuessa tuoksuu vasta keitetty kahvi ja lähellä leivottu pulla, joka kerta kun pelipäivä koittaa. Tule siis ajoissa paikalle ja varaa ensimmäinen kuppi jo mukaan. 

Kuuloaisti:

Istumapaikkoja on tällä kaudella varattu reilusti. Hallin kapasiteetti on 500 katsojaa, mutta aina tilanteen vaatiessa myös penkkejä saamme levitettyä kentän tasolle päätykatsomoksi. Näin saamme jokaisen kannustajan sisälle, eikä seistä tarvitse! Kuuloaistia ruokkii reipas kotijoukkueen kannustus, jota tarvitsemme jokaiseen otteluun. 

Näköaisti:

Näköaistina palkitsemme kannustajan aina parhaamme mukaan. Tällä kaudella panostamme etenkin ajatteluun, jolla emme anna vastustajan tai muiden ulkoisten tekijöiden häiritä. Teemme kentällä aina parhamme ja pyrimme tsemppaamaan joukkuetta vaikka pistettä ei tullutkaan. Positiivisella asenteella on paljon merkitystä myös tiukoissa palloissa ja kotiyleisön ilmapiirissä. 

 

Tervetuloa nauttimaan ja kannustamaan Sininen-valkoinen väri pelaamaan parhaansa!! 

PDF-tiedostoottelut_2015.pdf (238 kB)
Kauden 2015-2015 runkosarjan ottelut (koti ja vieras)
PDF-tiedostoottelut_2015-2016_ajs.pdf (232 kB)
Alemman jatkosarjan ottelut 2016 (koti ja vieras) Päivitetty 13.1.2016