KoLe ylsi lähes täydellisyyteen.

23.11.2015

Taisteleva kotijoukkue
Taisteleva kotijoukkue

KoLe-57 edustusjoukkue meinasi yltää täydellisyyteensä kun sarjan kahdesta parhaasta joukkueesta palkinnoksi hienot 4/6 sarjapistettä.

Kuluva viikonloppu oli kaikin puolin erittäin onnistunut koko joukkueelta. Järkevällä ja kurinalaisella pelaamisella alkoi näkyä se helmi mitä joukkue on rakentanut kuluvan syksyn aikana. Viikonlopun koitoksiin lähdettiin maltilla ja voitontahtoisella asenteella. Vastassa olivat siis vähintään tämän sarjan kaksi kovinta joukkuetta Suomen maassa. 

Akaa Volley oli kauden 2014-15 hopeajoukkue, häviten vain muutamalla pisteellä jännittävän ottelusarjan kun mestaruusliiga karsinnoissa vastassa oli Joensuun Liiga-Riento. Viime kaudesta Akaa Volley ei ole muuttunut juurikaan vaan vahvistunut entisellä liigapassari Ossi Heinolla. 

Lauantain peliin Toijalassa, KoLen ainoaksi taktiikaksi muodostui pysäyttää Joni Mikkosen ja Dmitri Borichevin peli-ilo. Edellisessä kohtaamisessa Mikkonen oli pois muiden syiden takia, joten Borichev hoiteli hakkurin paikalla lähes yksinään joukkueensa voittoon. Tällä kertaa vastuu oli siirretty keskelle, joka sopi erinomaisesti KoLe-57 suunnitelmiin. Lisäksi hieman vaisusti pelanneen Mikkosen ansiosta ja oman pelin kulkiessa oli lopputuloskin ansaittua. Viimeisen erän tilastoissa KoLen hyökkäys% oli jopa 79%!! Pieni varoitus mihin tämä joukkue yltää parhaimmillaan. Voitto Kouvolaan 3-1 ja valmistautumaan ennakkosuosikin kohtaamiseen.

Sunnuntaina kotipeliin oli helppo valmistautua omien rutiinien kautta. Eilisen päivän loistava peliesitys toi matkaan rutkasti lisämotivaatiota nälkäiseen KoLe laumaan! Hieman vajaavaisella kokoonpanolla kotijoukkue ylsi silti erinomaiseen esitykseen kotiluolassaan. Tällä kaudella moni joukkue on joutunut toteamaan että Korialla joutuu todellakin taistelemaan pisteistä, jos haluaa voittavansa! Tätä tukea antaa loistavasti mukana oleva kotiyleisö!! 

Lempäälän Kisan ehdottomasti suurin vahvuus löytyy pituuden ja kokemuksen puolella. Koko joukkueella löytyy vähintään 1000 ottelun verran liigakokemusta, joten peliesityksetkin ovat sen mukaiset. Pitkät ja taitavat pelaajat ja passari ovat tällä kaudella hävinneet vain 3 erää ennen meidän kohtaamista!! Hieman tuuliajolla oleva LeKi, joutui myös tälläkin kertaa muiden tavoin todistamaan että KoLen hiillostuksessa ei ihan leikkimällä pääse ulos. Värikkään ja viihdyttävän ottelun myötä niin kortit kuin juomapullotkin lentelivät kentälle. Kotijoukkueen kurinalainen "oman pelin" pelaaminen ja toimivan taktiikan lisääminen soppaan, oli kotiyleisö todistamassa jotain historiallista, mutta tällä kertaa kokenut vastustaja vei tikkarin suusta. Tiukka ja välillä ailahteleva peli kuitenkin vieraille 2-3, joista viimeinenkin ratkaisuerä 14-16!!

Kouluarvosanoissa erinomaisen saanut Kouvolan Lentopalloilijat ovat jatkuvasti kehittymässä yhteen kasvavaksi JOUKKUEEKSI!! Vähän on takana, mutta todella paljon edessä!! 

KoLe-57 - Lempäälän Kisa ottelu on nähtävissä youtubessa! 

https://www.youtube.com/watch?v=kEO_Yie_ilk