KoLen B-tytöt etelän 4. paras joukkue

15.3.2016

KoLen B-tytöt Etelä-Suomen neljänneksi paras joukkue

Nurmijärvi su 13.3.2016

Kouvola Lentopalloilijat-57 matkasi sunnuntaina Etelä-Suomen B-tyttöjen aluemestaruusturnaukseen Nurmijärvelle. Turnauksessa pelattiin sijoista 1-6 ja joukkueet olivat Savitaipaleen Urheilijat, Perttulan Tähti, Salpis, KoLe-57, Karhulan Veikot ja PuMa Volley.

Kolen ensimmäinen ottelu oli nuorten maajoukkuepelaajiakin omaava PuMa Volley. KoLe taisteli erien alussa aivan tasavertaisesti vastustajan kanssa, mutta sitten alkoi PuMa mennä varmalla pelityylillään menojaan. Ottelu siten PuMalle erin 2-0 (25-14, 25-14)

Toiseen otteluun KoLe lähtikin sitten enemmän voitto mielessä ja upeasti peli lähtikin kulkemaa. Erittäin vahvaa tekemistä niin aloitussyötöissä kuin muillakin osa-alueilla ja siten erä selkeästi KoLen nimiin pistein 25-6. Toisessa erässä PeTä pääsi hieman juonesta kiinni, mutta KoLe kuitenkin jälleen vahvempi pistein 25-21.

Lohkovoittajaksi siis PuMa ja lohkonsa toisena KoLe selvitti tiensä neljän parhaan joukkoon ja PeTä jäi taistelemaan sijoista 5-6.

Toisessa lohkossa KaVe selviytyi lohkovoittajaksi, Salpis toiseksi ja StU kolmanneksi.

Puolivälieräottelussa KoLen vastustajaksi tuli toisen lohko 1. eli KaVe, jota vastaan aikaisemmat pelatut ottelut ovat olleet melko tasaisia, mutta kuitenkin KaVen vieden yleensä voitot kotiinsa. Nyt asetelmat olivat hyvin samanlaiset ja KoLe epäonni siten sai jatkoa, sillä KaVe vei ottelun erin 2-0 (25-19, 25-15). KoLe yksinkertaisesti teki virheitä sen verran enemmän, eikä palloa saatu tapettu samalla teholla, kuin mihin KaVe pystyi.

 

Pronssipelissä KoLe vastustajaksi tuli Salpis. Ottelu oli myös tiukkaa taistelua alusta loppuun, mutta myös tässä pelissä Salpis pelasi hieman varmemmin ja vei siten ansaitusti pronssimitalin Lahteen erin 2-0 (25-22, 25-22).

Finaaliottelussa vastakkain siis KaVe ja Puma, josta jälkimmäinen hallitsi ottelua alusta alkaen melko selkeästi. Mestaruuden vei siis PuMa erin 2-0 ( 25-15, 25-11)

Lopulliset sijoitukset olivat siis: 1. PuMa, 2. KaVe, 3. Salpis, 4. KoLe-57, 5. StU ja 6. PeTä

 

KoLen joukkueessa pelasivat Joanna Häkälä (joka palkittiin joukkueen parhaana), Rosa Niemi, Helmi Ellilä, Eeva Karkkonen, Sara Kunnari, Aliisa Lehtinen, Fanni Kuva, Essi Tuomioja ja Anette Engberg. Joukkuetta valmensi Mikael Lehtinen.